Silmämme
Silmämme ovat avain ihmisen salaisuuksiin, tiedostamattomaan puoleen, mieleen, syy-seuraus syihin ja suhteisiin. Tarkka analyysi silmästä on kartta ihmisestä. Silmän ulkoinen olemus, muoto, väri, viivat aivan kaikki jo ulkoisesti kertoo ihmisestä.
Silmän suhde muuhun kehoon; koko, silmien suhde toisiinsa, sijainti, ulkonevuus, sisälle vetävyys jne. kertoo myös menneisyyden inkarnaatioketjuistamme, historiastamme, silmät tuovat kulttuurit esiin.
Myös sen onko ihminen todellisuudessa avaruusolento, toiselta planeetalta. Toisplaneettalaisten silmien värähtely on voimakas, hyvin korkea, lähes sokaiseva läpinäkyvyydellään. Joskus nämä ihmiset katseellaan jopa karmaisevat selkärankaa, koska toisella on epämiellyttävä tunne, että tuo ihminen näkee täysin hänen lävitseen, ja niin näkeekin.
Tunne on sen epämiellytävämpi mitä enemmän ihmisellä on salattavaa, petoksia, peitettävää ja tehtyjä vääryyksiä. Näitä avaruusolentojen silmiä näemme yhä enemmän keskuudessamme, kun olemme tarkkana tekemään havaintoja.
Heidän värähtelynsä jo itsessään tuo tasapainoa maaplaneetalle ja ihmisten keskuuteen, rauhoittaa ja he kykenevät olemuksellaan eli taajuudellaan ennaltaehkäisemään katastrofeja, kriisejä ja ongelmatilanteita. Siksi heitä on inkarnoituneena niin paljon juuri nyt maahan.