• Ufot

    Siirtokunta

    Planeetta Maa on oivallinen asettaa uusia siirtokuntia toisen älyn toimesta tänne väliaikaisesti jotakin tehtävää – usein tieteellistä – ja pysyvääkin tehtävää varten. Maa antaa useita rikkauksia, joita ei enää eräillä planeetoilla ole tai vähäisessä määrin. Kulta on yksi näistä. Maa planeetan sisällä on oma maailmansa ja vesistönsä ja asukkinsa, ulkoavaruudesta lähtöisin. Pääportteja on vain muutama näihin heidän asujamistoihinsa, ihmisen on mahdoton näitä löytää. Siirtokunnat ovat pääsääntöisesti piilossa ihmisrodulta ja näitä ylläpitävät olennot voivat ottaa ihmisen ulkomuodon ja tässä muodossa tulla vierailemaan keskuuteemme, – kävelemään kaduillemme – naamioituneina, että emme tunnistaisi heitä. On siirtokunta josta yhdysvaltojen armeija on tietoinen. Mikäli ihminen ymmärtäisi että on lukuisia erilaisia ja näköisiä olentoja jo pelkästään…

  • Ufot

    Yhteydenotto

    Nyt se on täällä! Yhteydenotto vieraan sivilisaation toimesta ja tästä saamme valovoimaista näyttöä ja todistetta omin silmin katsottavaksemme. Laajempaa yhteydenottoa valmistellaan ihmiskunnalle ja sitä pohjaavaa alustavaa työtä tekevät monet tahot tällä hetkellä. Näitä tahoja edustavat myös viranomaiset ja näistä haarottuvat epäviralliset verkostot jotka ovat hyvin kiinnostuneita Ufoista ja vieraan sivilisaation edustuksesta. Yhteydenottoa helpottavat ne ihmiset jotka ovat näistä roduista inkarnoituneina ja heitä on syntymästä tai varhaislapsuudesta saakka valmistettu niin vuorovaikutukseen, fyysiseen yhteyteen kuin tehtäväänsäkin. Monet portit ja mahdollisuudet on nyt avautumassa ihmiskunnalle. Tietoa tulee olemaan saatavilla enemmän kuin koskaan mitä avaruuden eri sivilisaatioihin tulee ja tämä tulee mullistamaan useiden maailmankäsityksen ja uskomuksia.

  • Ufot

    E.T näkyväksi!

    E.T (The Extra-terrestrial) tulee vielä näkyväksi! Miksi? Koska tulee aika ja heidän valta maapallolla on siinä määrin laajaa että eivät voi toimia enää ilman että eivät näkyisi aluksineen. Miten tulee suhtautua jos törmää E.T:hen? Hiljentyä ja kuunnella mitä asiaa heillä on. Kysyä, kuka/keitä olette? Mitä asiaa teillä on? Mistä tulette? Ihmiselle on tärkeää saada heistä heti tietoa, tämä auttaa myös sopeutumaan asiaan. Kohtaamisessa ajantaju usein katoaa, tunne että jotain erikoista/outoa on menossa, ilmapiiri ympärillä muuttuu, voi olla tunne että olisit vähän maanpinnan yläpuolella kuin hieman leijuen, kevyt olot, tai sähköinen olotila, aistitoiminnot ovat muuttuneet, et välttämättä kuule ympärillä olevia ääniä kuten normaalitilassa. Nämä kaikki ovat merkkejä, että kontakti on aito;…

  • Ufot

    Ufot aavikolla!

    Ufot ovat todellakin aavikolla ja tulevaisuudessa yhä näkyvämmin USA:ssa etenkin. Ufolla tässä käsitetään noiden muukalaisten usein ei ihmisten näköisten avaruusolentojen aluksia, joiden elämäntarkoitus ja tapa on ihmiselle hyvinkin outo ja erilainen. Tämä käsittää mitä suuressa määrin risteytykset ihmisillä ja avaruusolennoilla ja erilaiset biologiset kokeet. Heillä ei ole lainsäädäntöä kieltämään tämänkaltaiset toimet. Ufot aavikolla! Aavikolla ja lähellä sotilastukikohtia – näitä piilotettujakin tukikohtia – nähdään ufoja yhä enemmän. He myös haluavat ihmisten näkevän heidän aluksiaan aika ajoittain enenevässä määrin. Mikäli sinua on intohimoisesti kiinnostanut pienestä taikka nuoresta saakka tämä ufoaihe niin todennäköisesti olet saanut kontaktin jossain elämäsi vaiheessa, sinuun on otettu yhteyttä vaikka et muistaisi tätä. Yhteys todennäköisesti jatkuu yhä koska sinulla…

  • Tulevaisuus

    Tunneli

    Tunnelin merkitys turvapaikkana on ymmärretty jo vuosikymmeniä sitten etenkin yhdysvalloissa, joissa näitä ja näistä koostuvia kaupunkeja on rakennettu niin yksityisten ihmisten kuin valtiovallankin toimesta. Toimi ei ole aivan turha. Luonnonilmiöt saavat rajujakin ilmiöitä ja voimia liikkeelle myös Suomessa tulevaisuudessa ja tunneli ja maanalainen asuttavaksi rakennettu rakennus on silloin hyödyllinen. Tunnelin lämpöeristys ja sähkön ja ilman saaminen sekä ruoan varastoiminen on merkityksellistä. Auringossa tapahtuvat muutokset voivat tuoda äkillisiä muutoksia ihmisten arkeen. Tunneli on jokaisena aikana hyödyllinen, johon voi hyvin varustettuna mennä potemaan vaikka tartuntatautia, kotitunneli eristykseen muusta perheestä. Mukavaksi ja toiseksi kodiksi luotuna ja aina käyttövalmiina lisää jopa turvantunnetta. Eri ikäisten tarpeet ja eläintenkin huomioituna lisää viihtyvyyttä.

  • Henkinen kasvu

    Unien tulkinta

    Unien oikea tulkinta on moninainen asia, johon vaikuttaa ihmisen kokonaisvaltainen tilanne, pelot, jännitykset, ilot, terveys, perhe, lapset, menetykset, raha ja seksi. Unet ovat näkijälle hyvin yksilöllisiä ja näistä on tavoitettavissa menneisyys, tämä hetki ja tulevaisuuskin. Unet ovat ystäviämme ja viestivät jos vain tahdomme kuulla, ymmärtää ja muistaa näitä aamulla herättyämme, on myös sanallisia tekniikoita joilla unia voi palauttaa mieleensä aamulla herättyään. Raskaassa elämäntilanteessa ihmisellä voi hetkeksi katketa tietoinen yhteys uniin vaikka näitä näkisikin. Unet ovat toinen todellisuus ja maailma johon ihminen siirtyy nukahtaessaan. Tässä tilassa ihmiselle on luontaista irrota fyysisestä kehostaan ja henkikehossa matkata toisissa tiloissa: tavata edesmenneitä ihmisiä, eläimiä, avaruuden tähteläisiä ja muita olentoja. Merkityksellistä on yrittää muistaa uniaan.…

  • Tämä hetki

    Aikajanalla

    Me olemme avaruuden aikajanalla, näitä aikajanoja on useita erilaisia ja alati muuttuvia. Usein jokin tapahtuma, myös äkillinen ja joillekin jopa traumaattinen siirtää ihmisen toiselle aikajanalle. Joskus toisten ihmisten tai yksittäisen toisen ihmisen tilanne vaatii tämän tai tämän tai jonkin tapahtuman hyväksi. Ihminen joka siirtyy, ottaa toisenkaltaisen tehtävän hoitaakseen, usein myös velvollisuuden. Aikajanalla luomme ja puramme, syvennämme ymmärrystä, autamme, ja siirrymme usein hyvinkin sujuvasti tehtävästä/aikajanalta toiseen. Aikajanoilta kuvat siirtyvät kuin elokuvassa, “kohtauksittain” isoina ja pieninä valon elokuva-arkistoon. Ne voidaan katsoa milloin vain uudestaan. Siksi onkin tärkeää ja hyvinkin merkityksellistä miten jokapäiväistä elokuvaa arkistoon arkistoidaan. Voit ajatella nyt: minkälaisen elokuvan jätän taakseni kun aikani maallisesta elämästäni jättää? Olenko tähän tyytyväinen? Mitä tekisin…

  • Tämä hetki

    Hetkinen, hetkinen…

    Hetkinen, ethän kävele ohitse! ITSESI ohitse, se kuuntelee, katselee, tunnustelee, etsii väylää ottaa yhteyttä niin että sinä ymmärtäisit, huomaisit, hiljentyisit ja pysähtyisit. Hetkinen Hetkinen… Kun ihminen huomaa että on KAIKKIALLA energiassa, nousee kiitollisuus, nöyryys ja vahva turvallisuuden tunne. Olen turvassa, saan apua kun sitä tarvitsen, olen luottavainen, maailma on hyvä, voin luottaa siihen ja ihmisiin. Minä olen energiaa, OLEN KAIKKIALLA! Kun ihminen oivaltaa tämän elämä muuttuu radikaalisti. Kaikki muuttuu! Taivaallinen valo, kirkkaus ja täydellisyys on astunut näyttämölle, ihminen on tässä valossa täydellinen valon olento. Meiltä ei puutu mitään, vaan meillä on kaikki, aineellisen asian tuominen fyysiseen maailmaan on helppoa ja me olemme luojia luojan suuressa maailmankaikkeuden kentässä!

  • Henkinen kasvu

    Luotettava ennustaja

    Energian tulkinta on mahdollisuuksien aikalinjan tulkintaa, kaikki valinnat vaikuttavat lopputulemaan. Näkijä näkee mahdollisuuksia ja tekee tulkintaa todennäköisestä lopputulemasta. Ihmisellä on kyky arvioida aikalinjoja itsekin ja päätellä, ennustaa näitä, herkkänä tuntien kenttänsä energioita ja minkälaisia energioita kenttään saapuu. Kenttämme on ihmeellinen kanavoinnin väylä, sitä voi vahvistaa meditoimalla säännöllisesti, päivättäin, arvostamalla omaa energiaansa ja tekemällä itselleen tietoiseksi sen KUINKA sitä todellisuudessa käyttää, miten puhuu, etenkin sisäinen puhe itselleen ja itsensä kanssa. Tämä kaikki muodostaa tulevaa kohtaloamme ja ennustaa sitä. Näkijä pääsee kiinni näihin energioihin ja kykenee tulkitsemaan näitä kykynsä mukaisesti. Ennustaminen on upea ja mahtava matka kohti ihmisyyden ydintä, ihmisenä kehittymistä, energioiden tuntemista. Laadukas ennustaminen on aina kytköksissä ihmisenä kasvun portaille ja…

  • Tämä hetki

    Sunnuntai NYT!

    Näin sunnuntaina on hyvä hiljentyä, rauhoittua miettimään, kuuntelemaan maailmankaikkeuden ääntä, energiakenttäämme, mitä sillä on sanottavana? Sunnuntaina on perinteisesti vietetty lepopäivää viikon töistä, tämä perinne on hyvä jatkua. Ihmisellä tulisi olla jokaisena päivänä vähintään yksi hetki rentoutumiselle, niin täydelliselle kuin vain kykenee rentoutumaan, puhtaasti siitä syystä, että tämä rentouttaa autonomista hermostoa, laskee stressivasteita. Kahvin ja croissantin nauttiminen hyvän ystävän seurassa voi olla myös tällainen hetki. Hyvä myös harjoitella hiljentymistä itsekseen, sulkemalla silmät ja aistikanavia niin että meditaatio ohjaus/musiikki soi vain taustalla, tämä nostaa toisella tavalla parhaimmillaan hyvää oloa, koostumisen tunnetta ja energioita. Sunnuntai NYT! Nauttikaamme päivästä, auringonpaisteesta, kävelylenkistä ulkona, ystävistä, perheestä, kiittäkäämme niitä myös edesmenneitä ihmisiä heidän olemassaolostaan toisella taajuudella, työstään…