Tulevaisuus

USA

Amerikan Yhdysvallat kätkee sisäänsä runsain mitoin salaisuuksia. Mikäli nämä paljastettaisiin maailmankirjat muuttuisi; ennen kaikkea suhteemme uskomuksiimme ja paikkaamme avaruudessa. Mitä olemme tottuneet pitämään totena, eettisenäkin poliittisena toimena? Yhdysvaltojen valuutta “keinoilustakin” seuraa pitkälle menevät vaikutukset maan ulkopuolelle, Suomeen saakka.

Banneri, Otsikko, Talouden, Dollar, Valuutta, Rahaa

Dollari menettää arvoaan. Tämä saa aikaan mm. sen että mineraalien arvo nousee mm. kullan. Yhdysvaltojen rahan “keinoilu” on kuin musta kupla, joka peitetään. Miljardeja on käytetty tarkoitusperiin kuten erilaiseen tutkimus – ja rakennustoimintaan joita ei edes oma väki tiedä.

USA on suurten asioiden edessä ja varautuu sisällissotaan, niin kuin luonnonkatastrofeihinkin ja eräiden avaruusrotujen massiiviseen sisääntuloon maaplaneetalle. Heillä on merkittävät maanalaiset kaupungit suojapaikkoinaan tärkeille ihmisille, joita tarvitaan. Näin asia voidaan myös sanoa.

Avaruusolennot tulevat ja maapallon ihmiset tulevat kaikki näkemään heidät.