Henkinen kasvu

Pelikorteilla ennustaminen

Pelikorteilla ennustamisessa on kiehtova puolensa, kortit ovat johdattelevia, hieman käyttäjäänsä johdattelevia. Toisille käytössä oleva esine, ennustamisen väline ja ehkäpä toimivakin. Romaaninaiset aikoinaan ennustivat runsaastikin pelikorteista.

Itsellenikin useita kertoja romaanikulttuurin vaikutuspiirissä aikaisemmin asuneena, maalla. He kiersivät talosta taloon myymässä nahkatuotteitaan, käsitöitään ja samalla tahtoivat ennustaa talon emännälle; lapsilukumäärää, tilan taloutta, onko nousu vai laskusuhdannetta, terveyttä ja niin edelleen.

Ihmisen oma elämä ja sen kulun suuntaus on aina ihmisen omissa käsissä ja tulee olla. Ennustamista markkinoidaan viihdepalveluna ja tämä onkin asian herkän luonteenkin johdosta hyvä asia. Ihmisellä on luontainen kyky nähdä elämäänsä, ennustaakin, jos asettuu oikeaan värähtelykenttään, ihmisellä on kyky saada tietoa lukuisin eri menetelmin (unet, toinen ihminen tai eläin viestintuojana, arjen johdatus, intuitio…) mikäli on herkkänä, avoimena ja ennakkoluulottomana.

Perinteisillä pelikorteilla ennustaminen saattaa olla yksi haasteellisin tapa ennustaa, tällä tarkoitan nähdä oikein, niin kuin asiat ovat, perinteisten pelikorttien energia on hiukkasen ristiriitainen.

Nykyään on saatavilla lukuisia ellei satoja erilaisia ennustamisen, rentoutumisen, toivon ym. kortteja. Näissä on hyvin korkeataajuisia korttejakin mukana, näkijän tai muun kortteja erilailla hyödyntävän onkin hyvä keskittyä korttien äärelle, kuunnella tarkkaan, mikä korttipakka resonoi, myötävärähtelee, oman kentän kanssa.

Resonaatio on tärkeää elämän kiertokulussa ymmärtää, me voimme muuttaa resonaatiopohjaamme milloin vain ja saada näin ulkoisen elämän muuttumaan, pelikorteilta voi kysyä miten tämän teen omalla kohdallani?