Tulevaisuus

Kotimaa

Kotimaa on arvokas asia, tämä voidaan määritellä maanpäälliseltä tasolta käsin tai galaktisesti. Miltä planeetalta tai tähtijärjestelmästä olet maanpäälle saapunut? Lähtökohtaisesti useat ihmiset kokevat Suomeen syntyessään että kotimaa on Suomi.

Yhä enemmän on niin nuoria kuin vanhempiakin ihmisiä, jotka tuntevat kaipuun tunnetta jonnekin muuallekin, kauas. Toiseen kulttuuriin, sivilisaatioon, olotilaan jossa ei tarvittu kenties happea ollenkaan, tai ulkonäkö oli jotain aivan muuta kuin se mitä peiliin katsoessa näyttää tai vaatetus oli tiukka ihonmyötäinen haalari ja autoja, junia ja laivoja ei käytetty liikkumiseen paikasta toiseen vaan aivan muunlaisia aluksia.

Kotimaan tunteen sen aidon ja syvimmän saavuttaminen on merkityksellistä, se kasvattaa turvantunnetta ja vahvistaa minäkuvaa ja identiteettiä siitä kuka minä olen. Mihin resonoit? Kertoo siitä mitä olet hankkinut sielunmatkallasi, ja mitä ominaisuuksia ja taitoja omaat.

Kotimaa on kuin kivi joka värähtelee sitä värehtelyä jonka osa sinä olet. Muistin aktivoiminen ja herääminen erilaisten muistuttajien kautta on silloin tärkeää kun tahtoo tietoisesti laajentaa tietoisuudenkenttää kotimaan asioihin. Pysähdy tällaisen muistuttajan äärelle ja viereen, sano sille “tervetuloa” olen avoin ja valmis, kerro minulle mitä sinä tahdot.